"Moi, olen 17-vuotias Oona, tuleva Rotaryn vaihto-oppilas!" voin sanoa siihen asti kunnes löydän itseni Etelä-Amerikan kamaralta. Sitten voinkin todeta olevani "vain" Rotaryn vaihto-oppilas Suomesta, mutta se ei haittaa, sillä olen siitä hirveän ylpeä ja onnellinen.
Itseni esitteleminen on ollut minulle aina jotenkin vaikeata. Suomalaisena en ole se kaikkein ujoin, mutta en ehkä se ensimmäinenkään, joka suunsa avaa. Ehkä. Esittelemisessä on vain hankalaa, kun tuntuu, että joutuu kertomaan omasta itsestään täysiä faktoja. "Tällainen olen". Tuntuu vain, että en ole mitään täysin kokonaan ainakaan aina. Joskus tällainen toiste tuollainen. Pitkän mietinnän jälkeen tajusin, että vain yhtä sanaa käyttäessäni kuvailisin itseäni kuplivaksi. Sillä sellainen minä olen, kaikesta kiinnostunut, ehkä vähän tasainen ja itseä liiankin ankarasti tuomitseva esteetikko, jonka iloisuus kuitenkin joskus pursuaa yli äyräiden kuin virkistävä vesiryöppy.
Olen soittanut viulua yli yksitoista vuotta. Ehkä jo se siis kertoo siitä, että rakastan musiikkia ja itseni kiduttamista... (heh) Muuten vapaa-aikani on aika repaleinen, kun haluaisi ehtiä kaikkeen ja oppia kaikkea. Kun on kiinnostunt niin luonnosta, käsitöistä, piirtämisestä, joogasta, juoksusta, lukemisesta ja noin jokaisesta asiasta ainakin kokeilun tasolla niin tekemistä luulisi riittävän, mutta silti löydän itseni makaamasta kännykkä kourassa tai haaveilemasta kaikesta maan ja taivaan väliltä. Löytyy siis asioita, joita haluaisin vähentää tai rajoittaa...
Aina kuitenkin yksi minua suuresti kiinnostava asia on ollut ympäröivä maailma. Sen monet kielet, kulttuurit, erilaiset ihmiset ja ekosysteemit. Sen takia olenkin ollut järkevä valitessani valinnaisiksi kieleksi ensin ranskan ja sitten espanjan, ruotsin ja englannin seuraksi. Vähemmän järkeväksi, jopa oudoksi olen tuntenut itseni silloin, kun olen opetellut kaikki maailman maat ulkoa Kiribatia myöten tai yrittänyt painaa mieleeni saamen kielen alkeita.
-Dearvva! Mu namma lea Oona.
Koulussa jatkan itselleni tuttua linjaa. En vielä tiedä, mitä haluan tehdä isona, joten ainevalinnat näin lukion ensimmäisellä luokalla tuntuvat hiukan haastavilta, kun kaikki tuntuisi kiinnostavan. Yksi syy vaihtoon lähtemiselle olikin sen mukana tuleva lisä miettimisaikaan ja kokemuksen tuoma uusi perspektiivi, joka toisi ehkä mukanaan päätöksen tai ainakin lisää vaihtoehtoja mahdolliseen tulevan ammattiini.
Saatan joskus innostua yhdestä asiasta nopeasti ja luopua siitä alkuhuuman jälkeen, mutta useimmiten tai lähes aina jaksan puurtaa saman asian parissa kauemmin ja vielä useammin viedä sen loppuun saakka. Aika näyttää mille vyöhykkeelle tämä blogi jää näistä kolmesta, mutta olen kuitenkin jaksanut puurtaa päiväkirjaakin aika pitkään. Nyt intoa olisi vaikka kelle, mutta jos kirjoittaminen jää niin... C'est la vie.
Itseni esitteleminen on ollut minulle aina jotenkin vaikeata. Suomalaisena en ole se kaikkein ujoin, mutta en ehkä se ensimmäinenkään, joka suunsa avaa. Ehkä. Esittelemisessä on vain hankalaa, kun tuntuu, että joutuu kertomaan omasta itsestään täysiä faktoja. "Tällainen olen". Tuntuu vain, että en ole mitään täysin kokonaan ainakaan aina. Joskus tällainen toiste tuollainen. Pitkän mietinnän jälkeen tajusin, että vain yhtä sanaa käyttäessäni kuvailisin itseäni kuplivaksi. Sillä sellainen minä olen, kaikesta kiinnostunut, ehkä vähän tasainen ja itseä liiankin ankarasti tuomitseva esteetikko, jonka iloisuus kuitenkin joskus pursuaa yli äyräiden kuin virkistävä vesiryöppy.
Olen soittanut viulua yli yksitoista vuotta. Ehkä jo se siis kertoo siitä, että rakastan musiikkia ja itseni kiduttamista... (heh) Muuten vapaa-aikani on aika repaleinen, kun haluaisi ehtiä kaikkeen ja oppia kaikkea. Kun on kiinnostunt niin luonnosta, käsitöistä, piirtämisestä, joogasta, juoksusta, lukemisesta ja noin jokaisesta asiasta ainakin kokeilun tasolla niin tekemistä luulisi riittävän, mutta silti löydän itseni makaamasta kännykkä kourassa tai haaveilemasta kaikesta maan ja taivaan väliltä. Löytyy siis asioita, joita haluaisin vähentää tai rajoittaa...
Aina kuitenkin yksi minua suuresti kiinnostava asia on ollut ympäröivä maailma. Sen monet kielet, kulttuurit, erilaiset ihmiset ja ekosysteemit. Sen takia olenkin ollut järkevä valitessani valinnaisiksi kieleksi ensin ranskan ja sitten espanjan, ruotsin ja englannin seuraksi. Vähemmän järkeväksi, jopa oudoksi olen tuntenut itseni silloin, kun olen opetellut kaikki maailman maat ulkoa Kiribatia myöten tai yrittänyt painaa mieleeni saamen kielen alkeita.
-Dearvva! Mu namma lea Oona.
Koulussa jatkan itselleni tuttua linjaa. En vielä tiedä, mitä haluan tehdä isona, joten ainevalinnat näin lukion ensimmäisellä luokalla tuntuvat hiukan haastavilta, kun kaikki tuntuisi kiinnostavan. Yksi syy vaihtoon lähtemiselle olikin sen mukana tuleva lisä miettimisaikaan ja kokemuksen tuoma uusi perspektiivi, joka toisi ehkä mukanaan päätöksen tai ainakin lisää vaihtoehtoja mahdolliseen tulevan ammattiini.
Saatan joskus innostua yhdestä asiasta nopeasti ja luopua siitä alkuhuuman jälkeen, mutta useimmiten tai lähes aina jaksan puurtaa saman asian parissa kauemmin ja vielä useammin viedä sen loppuun saakka. Aika näyttää mille vyöhykkeelle tämä blogi jää näistä kolmesta, mutta olen kuitenkin jaksanut puurtaa päiväkirjaakin aika pitkään. Nyt intoa olisi vaikka kelle, mutta jos kirjoittaminen jää niin... C'est la vie.
Ei kommentteja: